Olen paluumuuttaja, mutta juureni ovat syvällä Imatrassa ja Karjalassa
Juureni ovat Karjalassa, Jääksessä. Ukkini valokuvaaja ja yrittäjä Heikki Mellon liiketalo sijaitsi 50 metrin päässä Mansikkakosken lossituvasta.
Isoisäni Pekka Ruotsi oli rautainen mies, maanviljelijä Linnankoskelta ja myös seppä Imatran terästehtaalla, jossa isäni Erkki loi myös omat kannuksensa ennen yli-opettaja ja pääkouluttajan uraansa Otaniemen TKK:ssa.
Äitini Eeva os. Melto oli kansakoulunopettaja ja taiteilija. Hänen liian aikanen poismeno oli koko perheellemme hyvin suuri suru, mutta siitä huolimatta hän ehti istuttamaan minuun pysyvästi luontoihmisen ihanteet ja arvot.
Yrittäjyys, elinikäinen oppiminen sekä luonto- ja elämysmatkailun kehittäminen ovat minulla fokuksessa ja asioita, joihin tahdon edelleenkin panostaa kouluttamisen ohessa.
Tiedän, tunnen ja vaistoan, että ne ovat myös Imatran kehittämisen keihäänkärjet ja samalla ne auttavat meitä pienentämään nuoriso- ja pitkäaikaistyöttömyyttä.
Learnig by Doing - työssä oppiminen, siinä menetelmä, jossa työ tekijäänsä neuvoo, yhdessä mentorien, opettajien sekä yritysten kanssa.
Jäin eläkkeelle LAB ammattikorkeakoulun palveluliiketoiminnan lehtorin virasta 2024. Tällä hetkellä toimin mm. Suomen Yrityskummien Etelä-Karjalan aluekummina. Tehtävässäni pyrin koordinoimaan ja ohjaamaan yrittäjähenkisiä henkilöitä sekä kv-asiantuntijoita meidän alueemme yrityksiin sekä itsenäisiksi yrittäjiksi.
Imatralle ja Etelä-Karjalaan tarvitaan lisää aidossa työtilanteessa tapahtuvaa, hyvin motivoivia ja ketteriä opetusohjelmia. Tänne kohdennettuna ja mahdollisuuksien mukaan myös täällä toteutettuna.
Täällä Etelä-Karjalassa kaksoiskansalaisissa sekä koulutetuissa maahanmuuttajissa meillä on mahtavaa potentiaalia, joka olisi hyödynnettävä entistä tehokkaammin niin teollisuudessa kuin matkailu- ja palveluelinkeinossakin.
On aina eduksi, että asiakaspalvelija osaa Rimpsu-Reetan tavoin mennä asiakkaan arkeen asiakkaan toiveita täyttämään.
Valokuitu kaikkiin koteihin
Imatran etätyömahdollisuudet on yksinkertaisesti saatettava päiväntasaisiksi koko kaupungin alueella, niiden tulee toimia kuin katuvalojen - siis aina tarvittaessa!
Olen seniori mutta silti edelleen osa-aikainen sekä etätyöläinen. Tahdon, että niin minun, opiskelijan, ohjattavan kuin kaikkiin mahdollisiin kuntalaisten talopuksiin tulee valokuitu.
Seniorin kodissa valokuituyhteys on hyvinkin merkityksellinen etenkin tulevaisuuden hoiva- ja huolintaviestinnässä.
Ilman valokuituyhteyttä kotimme eivät muutaman vuoden perästä ole toimivia! Näkisinkin, että juuri kunta on ratkaisevassa asemassa masinoimaan ja sparraamaan valokuituyhteydet alueellaan, sillä toimivat verkkoyhteydet ovat jo, mutta etenkin tulevaisuuden pelkkiä peruspalveluja.
Imatran tulevaisuus on tapahtumamatkailussa ja yhtä pienenevän asukaskunnan palveluissa.
Imatran tulevaisuus on pienenevissä palveluissa sekä tapahtumamatkailussa. Etenkin tapahtuma- ja liikuntamatkailu liitännäisineen tulee olemaan merkittävä työllistäjä alueella. Uskon meidän imatralaisten pystyvän tuomaan ammatillisen matkailu- ja palveluosaamisen kautta lisäarvoa matkailun alueelliseen kehittämiseen sekä vetovoimaan.
Luonto- ja kulttuuri-ihmisenä tahtoisin kohdentaa ja vahvistaa etenkin luontokokemukseet pohjautuvia palveluja sekä vapaa-ajan palveluja niin, että niistä nauttivat tulevaisuudessa yhtälailla imatralaiset, eteläkarjalalaiset kuin tänne tulevat matkailijatkin.
Pitää aina muistaa, että merkittävä osa vapaa-ajan ja luontokokemuksen kuluttajista tulee tästä lähialueelta - kotikyliltä ja Etelä-Karjalasta. Useat lappeenrantalaiset ystäväni hehkuttavat imatralaisia liikunta- ja ulkoilupalveluja. Tuloa se on lappeenrantalainenkin raha.
Uimahallia ei tehdä vain turisteille - se on kunnan peruspalveluja. Sen sijainnin tulee olla sellainen, että se mahdollistaa pääkohderyhmien eli eläkeläisten ja koululaistan helpon ja vaivattoman tulemisen.
Ei kunnan kuulu kaikkea kustantaa
Kunnan velvollisuus on pitää infra ja peruspalvelut kunnossa. Muuttotappiollisena kuntana Imatran valtionosuudet vähenevät. Yhteenvetona voidaan todeta, että Imatran valtionosuudet ovat vähentyneet merkittävästi viime vuosina, ja vaikka tarkkoja lukuja tuleville vuosille ei ole vielä saatavilla, trendi saattaa jatkua väestökehityksen ja muiden taloudellisten tekijöiden vuoksi. Tämän takia koko Imatran talous on saatava osaaviin käsiin jota johdetaan järkevällä kuntapolitiikalla tunteilun ja haihattelujen sijaan.
Onko tulojen ja menojen tasapaino jo muuttumassa menopainotteiseksi Kyllä on - jotain olisi tehtävä ja pian!
Seuraavan valtuustokauden jälkeen valtionavustukset ovat vähentyneet yli 5 M€:lla, infran korjausvelkaa on arviolta lähemmäksi sataa M€ ja Ekhva odottaa lisärahoitusta kuin käenpoikanen suu avoimena. Elämme jatkuvasti velkavetoisesti.
Nyt tarvitaan uutta linjausta, ekspansiota yrittäjyyteen sekä kolmatta sektoria vahvasti mukaan kuntatalkoisiin.
Olisimme tarvinneet sen junayhteyden Viipuriin, mutta toisin kävi. Onneksi kaksoisraide Lappeenrantaan tulee auttamaan työmatkaliikennettä merkittävästi. Näenkin, että edullisten asumiskustannuksiensa takia Imatran alue on potentiaalinen Lappeenrannan alueella työssä käyvien asuinalue.
IMATRA on Vuoksen vesistön pääkaupunki ja koko Suomen kansallisihme.
Imatra ei ole vain Suomen vanhin matkailukohde, Imatra on tulevaisuuden moni-ilmeinen ja ympärivuotinen matkailualue, jossa yrittäjyys ja matkailu eri muodoissaan lyövät käsipäivää.
Imatralle tullaan löytämään helmiä, ostamaan luotettavia tuotteita ja palveluja sekä irtautumaan hetkoseksi arjesta.
Imatra kätkee sisälleen monia kansallisaarteita - helmiä, joista kaikista ei edes omilla kuntalaisilla on tietoa, mutta lähes ne kaikki on geokätkötetty.
Mannerheimin kivi, kivikautiset asuinpaikat, jatkosodan lähtöasemat, Vallinkosken Paviljongin rauniot, Rakokivi, Niskalammen "sotavankisiirtola", Raimo Ilaskiven kotitalo, Kipinätär Valtionhotellin katolla jne. Oletko mahdollisesti ollut niistä tietoinen?
Vuosittain tuhansia ihmisiä saapuu Imatralle geokätköilemään, aivan samalla tavalla kuin fillaroimaan, pelaamaan golfia, hiihtämään ensilumenladulla, suunnistamaan, polkujuoksemaan jne. Meidän ei tarvitse tehdä muuta kuin turvata näiden harrastusten infra.
Imatra on koiraystävällinen kaupunki, jossa monet majoitus- ja ravitsemisliikkeet toivottavat myös koira-asiakkaat tervetulleiksi.
Saimaa Geopark
Imatra on osa Saimaan Geoparkia, joka on koko itäisen Suomen aarre. Saimaa tunnetaan kauniista maisemista, omaleimaisista kaupungeistaan ja kauniista kirkonkylistään.
Saimaalla on ainutlaatuisia geologisia, arkeologisia ja kulttuurihistorian nähtävyyksiä, jotka odottavat kävijöitä. Näille kävijöille meidän tulee pystyä luomaan laadukasta, moni-ilmeistä sekä monikielistä tuli- ja liitännäispalvelua Saimaan Geopakin kupeeseen.
Ensilumenlatu, Imatran ajot, Imatra MTB
Imatralla on jo nyt paljonkin sellaista, mitä muualla ei vielä ole. Tämä jo olemassa oleva on pystyttävä saamaan yhä laajempien asiakasryhmien tietoisuuteen samalla kun paikallisväestön palvelujen laadukas käyttö turvataan
Henkilösuhdeverkostoni on matkailu- ja palvelualan ihmisten keskuudessa laaja. Tunnen hyvin päättäjiä sekä niitä henkilöitä jotka edesauttavat meitä saamaan asioitamme eteenpäin.
Mottoni on, että kaikki on kahden sähköpostin tai puhelinsoiton takana.
Maata ei kannata myydä - sitä kun ei valmisteta enää - se on säilytettävä kuntalaisten vireyden ja voiman lähteenä.
Credits:
Created with an image by ReadyAtTheEase/peopleimages.com - "Laptop, tablet and senior couple on sofa planning for retirement fund, savings and pension. Reading, relax and elderly man and woman with computer and digital technology for bills payment at home."