Ulkona on aurinkoista ja viileää. Bussi kaartaa parkkipaikalle ja ulos tulee lapsia. Lapsien iloinen puhe ja nauru kiirii pihalla, kun Kierikin museolehtori Sami Viljanmaa tervehtii oppilaita kivikautisessa nahka-asussaan, kaulassaan ilveksen ja ketun turkit. Kädessään hänellä on keihäs, joka kiinnittää lapsien huomion.
Kierikki on kivikaudesta kertova tiedekeskus. Oulun alueen koulut ovat osana museo- ja tiedereittiä, joka kuuluu Oulun kaupungin perusopetuksen opetussuunnitelmaa. Kierikissä käy vuosittain yli 2 500 Oulun alueen viidesluokkalaista.
Haukiputaan Länsituulen 5A-luokka lähtee ulkokierrokselle kiertelemään Viljanmaan opastuksella. Ensimmäisenä kohteena on tien vieressä oleva metsä, jossa on nähtävillä painaumia. Painaumista ei aluksi ajattele mitään, ennen kuin Viljanmaa kertoo niiden olevan perua muinaisihmisten asumuksista. Tällä tavalla he ovat voineet talvella hyödyntää maasta hohkaavaa lämpöä.
Viljanmaa kyselee luokalta kivikaudesta. Luokanopettaja kertoo heidän käyvän kivikautta historian tunneilla läpi, joten vierailu sattuu sopivaan ajankohtaan. Lapset viittaavat ja vastaavat parhaansa mukaan oppaan kysymyksiin.
Metsästä on löydetty kivikautinen punamultahauta arkeologisissa kaivauksissa. Viljanmaa piirtää kirveellään maahan haudan muodon ja menee makoilemaan. Lapset yllättyvät ja katsovan toisiaan hihitellen. Viljanmaa jatkaa kertomuksiaan luokalle maassa makoillen.
Kohta kuuluu hänen kysymyksensä, pureskelevatko lapset purkkaa. Kivikaudella koivuntuohitervaa on pureskeltu nykypäivän purukumin tavoin. Tanskan Kööpenhaminan yliopiston tutkimuksissa koivuntuohitervasta on saatu erotettua ja tutkittua muinais-DNA:ta ja toiveena olisi, että Kierikistä löydetystä näytteestä voitaisiin myös tutkia DNA:ta.
Kivikautinen kylä
Viileä tuuli hulmuttaa hiuksia. Lapsilla on hansikkaat tai lapaset käsissä ja osalla on myös pipo. Muutama on vetänyt hupun päänsuojaksi. Viljanmaalla ei ole päähinettä tai hanskoja, mutta hän ei valita kylmää. Taitavat nahkavaatteet ja turkikset olla sen verran lämpimiä. Matka jatkuu metsästä lankkupolkua pitkin kohti kivikautista kylää.
Lankkupolulla Viljanmaa pysähtyy osoittamaan metsässä pientä kumparetta, josta on löydetty kupariveitsi Oulun yliopiston arkeologisissa tutkimuksissa 28 vuotta sitten. Veitsi on esillä näyttelyssä Kierikin sisätiloissa.
Yläpuolelta lentää joutsen. Lapset rupattelevat keskenään matkan jatkuessa kylää kohti. Yhdellä pojalla jalat vievät omille poluilleen lankkupolun viertä. Opettaja pyytää lasta rauhoittumaan ja kävelemään lankkupolulla. Viljanmaan vierellä tyttö on saanut keihään kannettavaksi.
Opettaja kertoo, että lasten kanssa on mukavaa tulla retkille. Lapsilla on uteliaisuutta ja mielenkiintoa uusia asioita kohtaan. Yleensä viidesluokkalaiset tekevät mokin eli monialaisen oppimiskokonaisuuden kivikaudesta. He ovat tehneet äidinkielessä kirjoituksia kivikaudesta ja kuvaamataidossa kalliomaalauksia.
Saavumme kivikautiseen kylään. Kylän rakennukset on tehty hirsistä ja katot järvikortteesta. Asumuksien sisällä on nuotioita, joiden takia kattojen tyvissä on aukot ilmanvaihtoa varten. Oviaukkojen suojana on nahkoja pitämään lämpöä sisällä.
Asumusten jälkeen Viljanmaa kysyy lapsilta: “Olisiko tollasissa mukava asustaa?” Lapset vastaavat yhteen ääneen: “Joo!”
Ansat ilman syöttejä
Matka jatkuu ansapolulle. Ensimmäinen ansa on kaha eli teerenkirnu. Nykyinen ansa on rakennettu harvemmaksi, koska edelliseen ansaan oli aikoinaan joutunut maalintu. Tämän vuoksi ansa rakennettiin uudelleen turvallisemmaksi.
Jänisansa (kuvassa) on seuraavana ja Viljanmaa laukaisee ansan kirveellään demonstroidakseen toimintaa. Hän kertoo, että ansaan oli kerran jäänyt orava vatsastaan kiinni. Orava oli päästetty vapaaksi, ja oppaalle oli jäänyt muistoksi muutama haava käteen.
Muidenkin ansojen toimintaperiaatteet näytetään ja kerrotaan lapsille. Lapsien uteiliaisuus on aistittavissa, kun kaikki kuuntelevat opasta hiljaa ja seuraavat tarkkaavaisesti. Välillä joku kysyy kysymyksen ansoista. Missään ei ole syöttiä ja laukaisumenetelmistä on pidetty huolta etteivät luonnoneläimet vahingossa niitä laukaisisi ja loukkaantuisi.
Muinaisuus kohtaa nykyisyyden
Polku palaa kivikautiseen kylään, jossa seuraavana on vuorossa kivenhiontaa ja jousiammuntaa. Viljanmaa näyttää, miten liuskekiveä hiotaan ja lapset saavat tehdä itselleen esimerkiksi kivikorun. Yksi pojista valmistaa itselleen kirveen ja muutama muukin haluaa tehdä korun sijasta kirveen.
Kivenhiontapaikan vieressä on jousiammuntaa. Kaikki saavat ampua kolme nuolta sen jälkeen, kun Viljanmaa on ohjeistanut luokkaa. Kuuluu lapsien puhetta ja naurua, kun jousiammuntaa ja kivenhiontaa jatketaan. 25 minuutin jälkeen on vuorossa lounasta nuotion äärellä.
“Kierikissä muinaisuus kohtaa nykyisyyden”, Viljanmaa toteaa, kun yläpuolelta lentävät sotaharjoituskoneet. Nykyaika muistuttaa olemassa olostaan. Viljanmaa osoittaa järven toisella puolella olevaa tuulivoimalapuistoa ja isoa sähkölinjaa.
Ulkokierros on tullut päätökseensä. Viljanmaa opastaa luokan Kierikin päärakennuksen eteen, josta toinen museolehtori Maria Kuningas ottaa ohjat käsiinsä. Kuningas opastaa luokan sisälle ja sieltä katsomaan lyhytelokuvaa.
Aurinkokivi
Aurinkokivi-lyhytelokuva kertoo tarinan meripihkakorusta, joka on löydetty Kierikin arkeologisissa kaivauksissa. Korun tulkitaan tuovan onnea kantajalleen ja elokuva kertoo fiktiivisen tarinan korusta kiviajalla. Elokuva konkretisoi sitä, että näyttelyssä olevat esineet ovat tosiaankin kuuluneet jollekin.
Elokuvan jälkeen luokka saa täyttää tehtävämonisteen näyttelytiloissa. Monisteessa on monivalintoja, tekstin täyttöä ja takana sanaristikko. Kaikki vastaukset löytyvät näyttelystä. Lapset kävelevät pareittain tai pienissä porukoissa näyttelyä ympäri etsimässä vastauksia.
Kierikin näyttelytiloissa on täytettyjä eläimiä, jotka ovat lainassa Oulun yliopistolta.
Kello 12.40 luokka palaa bussille ja lähtee kohti koulua. Kierikin oppailla alkaa lounastauko. Taukohuone on pieni, mutta se ei näytä haittaavan. Viljanmaa menee näyttämään urakointifirmalle, mitä kaikkea kunnostettavaa on. Lankkupolku olisi tarkoitus uusia kokonaan vuonna 2027 ja muutakin kunnostettavaa löytyy.
Uskonto-arkeologiaa
Lounaan jälkeen Kuningas ja museoharjoittelija Kukka-Mari Kupsala alkavat pohtimaan tulevan näyttelyuudistuksen tekstejä. Uudistus on osa Oulu2026-vuotta. Uudessa näytelyssä käsitellään ikiaikaisia selviytymistaitoja ja osana sitä on kivikauden hautakokonaisuus. Hautakokonaisuuden yhteydessä kerrotaan muinaisista rituaaleista, uskomuksista ja tarinoista, eli näyttelyssä käsitellään henkistä puolta enemmän. Kyseessä on siis uskonto-arkeologiaa ja tämä on Kuninkaan yksi lempiaiheista.
Kuninkaan ja Kupsalan tehtävänä on kirjoittaa 50 sanalla uskonto-arkeologisia kokonaisuuksia. Tekstien tulee olla vierailijoille luettavaa ja ymmärrettävää. Näyttelyssä käy paljon lapsia, joten tekstin tulisi olla ymmärretävää myös heille. Isojen ja monimutkaisten uskonto-arkeologisten kokonaisuuksien kirjoittaminen lyhyesti ja selvästi on haastavaa.
“Haluan kertoa enemmän, mutta en voi”, Kuningas sanoo. Hän kertoo myytin, miten kivikaudella maailman uskottiin syntyneen sekä linnunradan syntytarinan. Myös linnun tärkeys korostuu kalliomaalauksissa ja tarinoissa. Mutta valitettavasti tätä kaikkea ei pysty kertomaan 50 sanalla.