Oulun taidemuseon näyttelyt KORU8 ja Samasta puusta johdattelevat kävijänsä tutkimaan luontosuhdettaan. Luonnon monipuolisuudesta saa iloita, mutta samalla näyttely on muistutus ympäristön hädästä.
Asiakkaita kuhisevan kahvilan puheensorina jää taakse, kun askelet vievät leveää portaikkoa pitkin toiseen kerrokseen. Oulun taidemuseon tämänkertaisten näyttelyiden nimet on heijastettu porrastasanteen seinälle jättimäisen kierrätyspuutavarasta tehdyn helminauhan viereen. Åströmin entisen tehdasrakennuksen yläkerran jakaa keskenään kaksi taidenäyttelyä, KORU8 ja Samasta puusta.
Hälinä vaihtuu museosalista kantautuviin vaimeisiin kenkien kopsahduksiin ja hiljaa vaihdettuihin lausahduksiin. Sunnuntai-iltapäivä on houkutellut paikalle joitain taiteen ystäviä. Osa heistä on kokoontunut Salkku-tilan alkuun odottamaan näyttelyesittelyn alkamista.
Pian portaita pitkin kapuaa Emilia Karppinen, joka toimii näyttelyiden oppaana. Kun hänen kaiuttimensa herää eloon, uteliaimmat ottavat muutaman askeleen lähemmäksi. Karppisen johdolla pieni joukko lähtee liikkeelle tutustuakseen tarkemmin tarinoihin teosten takana.
Korut ja kokoelmataideteokset metsäteeman jäljillä
Kun näyttelykierros alkaa, Samasta puusta -näyttelyn teema paljastuu nopeasti: teokset vihjailevat suhteestaan luontoon, ja materiaalina tai aiheena esiintyy usein puu. Samasta puusta onkin Oulun taidemuseon kokoelmanäyttely, jonka tavoitteena on herätellä kävijöitä pohtimaan metsäsuhdettaan taiteen avulla.
Valtaosan yläkerran näyttelytilasta vie korutaiteelle omistettu KORU8-näyttely. Se on osa kansainvälisten korutaiteen triennaalien jatkumoa, joka on lähtöisin Lahdesta vuodelta 2003. Samasta Puusta ja KORU8 kulkevat kuitenkin teemojensa kanssa käsi kädessä, sillä tämänkertaisen triennaalin taiteilijat ovat myös saaneet inspiraationsa metsästä ja luonnosta ja niiden monimuotoisuudesta.
KORU8-näyttely on kerännyt ympärilleen suuren joukon kansainvälisiä taiteilijoita, sillä sen toteutukseen on osallistunut 47 taiteilijaa tai taiteilijaryhmää yli 20 eri maasta. Samasta puusta -näyttely ei ole ujuttanut juuriaan yhtä pitkälle, sillä se esittelee pääosin Oulun taidemuseon lähialueiden uushankintoja, jotka ovat tulleet kokoelmaan vuosien 2020 ja 2024 välillä.
KORU8-näyttely oli aikaisemmin esillä Punkaharjulla Suomen Metsämuseo Lustossa. Kun teokset saapuivat Ouluun, niille varattiin koko Oulun taidemuseon yläkerta. Taideteokset eivät lopulta vieneetkään niin paljon tilaa kuin arveltiin, mutta onnekas sattuma pantiin hyötykäyttöön: tilaa syntyi täydentämään Samasta puusta -näyttely.
”Metsäteema tuli kytköksestä KORU-näyttelyyn. Halusimme taidemuseon näyttelyn viemän tilan liittyvän teemallisesti päänäyttelyyn”, kuvailee Samasta puusta -näyttelyn syntyä vastuumuseotutkija Hanna-Leena Ruottinen, joka kuratoi näyttelyn ja valikoi sen teokset.
Aikataulu odottamattomalle näyttelylle oli tiukka, sillä tyypillisesti Oulun taidemuseo suunnittelee näyttelykalenterinsa jo vuosia etukäteen. Tämän vuoden näyttelykalenteri on painottunut erityisesti metsiin, monimuotoisuuteen ja elonkirjoon, joten teokset valikoituivat Oulun taidemuseon hallinnoimasta lähes 5 000 teoksen kokoelmasta jo osittain etukäteen määritellyillä raameilla.
”Lähdin poimimaan metsäaiheita ensin hakusanoilla kokoelmatietokannasta ja sitten näitä alueellisia teoksia. Halusin tietenkin myös, että näyttely on kokonaisuutena toimiva ja eheä ja kertoo sellaisia tarinoita, joita haluan nostaa esiin teosten kautta”, Ruottinen sanoo.
Alueellisen kuvataiteen edistäminen on yksi Oulun taidemuseon tehtävistä, joka on määritelty Oulun museo- ja tiedekeskukselle museolaissa. Alueelliset vastuumuseot nostavat esiin alueellisia toimijoita ja tekijöitä ja ylläpitävät toimillaan kulttuuriympäristöä.
Taide koskettaa uinuvaa luontosuhdetta
Kun matka teosten lomassa jatkuu, joukkoon liittyy lisää näyttelyvieraita. Aluksi kaikki kuuntelevat hiljaa oppaan tarinoita teoksista, kunnes uteliasuus alkaa purkautua esiin kysymyksinä. Osa uskaltautuu pian esittämään myös omia näkökulmiaan, kun taideteosten herättämät ajatukset saavuttavat muodon.
Mitä pidemmälle kierros etenee, sitä häkellyttävämmäksi materiaalien ja tekniikoiden kirjo paisuu. Osa teoksista on niin pieniä, että niitä on kumarruttava tuijottamaan hyvin läheltä. Sienistä tehty koruteos ehtii jo tuntua yllättävältä, kunnes vastaan tulee hiuksista tehty asuste. Taiteilijat ovat tulkanneet luontosuhdettaan rohkeasti niin korujen, maalauksien kuin installaatioidenkin avulla. Taiteilijoita eivät ole hätkäyttäneet edes kuvottavina pidetyt materiaalit tai aihepiirit.
Taideteosten kuvaama luonnon kirjo kaappaa syövereihinsä niin, että näyttelytilan seinät tuntuvat unohtuvan ympäriltä. Luonnon mystiikka johdattelee ajatukset vaeltamaan kaukaisiin metsiin. Tältäkö heräävä luontosuhde tuntuu?
Emilia Karppiselle näyttelyn oppaana toimiminen on ollut mieluisaa. Luonto on hänelle tärkeä henkireikä, sillä viettäessään aikaa sen helmassa hänen olonsa tuntuu aina rauhallisemmalta. Myös näyttelyn yhteiskunnallinen sanoma puhuttelee häntä.
”Minua kiinnostavat ympäristöön ja ilmastoon liittyvät asiat. Näyttelyssä oleminen on avannut silmiä ja auttanut näkemään, miltä ihmiset ummistavat katseensa ja miten he eristävät itsensä luonnosta”, Karppinen sanoo.
Karppinen ajattelee, että jokaisen ihmisen pitäisi toisinaan pysähtyä miettimään luontosuhdettaan. Hänelle luonto ei tarkoita vain metsää, vaan se on laajempi kokonaisuus, jonka valtavuuden ei tarvitse ahdistaa.
”Luonto ei ole pelottava paikka, vaikka monet ajattelevat niin. Se voi olla myös turvapaikka”, Karppinen sanoo.
Vaikka Samasta puusta -näyttelyn teema valikoitui osin KORU8-näyttelyn ansiosta ja osin Oulun taidemuseon näyttelykalenterin painotusten vuoksi, aihe on Hanna-Leena Ruottiselle itselleen tärkeä.
”Minulla on aika lämmin suhde metsiin. Vietän paljon aikaa metsässä, ja se on minulle rauhoittumisen paikka. Ehkä myös tällaiselle käsityöihmiselle se on myös jossain määrin materiaalivarasto.”
Näyttelyt ovat kutsuneet monia pohtimaan luontosuhdettaan, sillä Samasta puusta ja KORU8 ovat saavuttaneet yli 10 000 kävijää. Ei ole yllättävää, että metsäteema kiinnostaa, sillä Ympäristöministeriön vuonna 2022 tekemän kyselyn mukaan 89 prosenttia suomalaisista pitää luontoa tärkeänä tai erittäin tärkeänä.
”Monilla on mielipiteitä metsistä, metsänsuojelusta ja näistä teemoista, vaikka välitöntä kosketusta metsään ei olisikaan. Suhde metsiin muuttaa muotoaan ja saa erilaisia painotuksia elämän eri vaiheissa”, Ruottinen sanoo.
Pinnan läpi kajastavat luontokadon vertauskuvat
Näyttelykierroksen päättyessä osa kävijöistä jää vielä vaeltamaan taideteosten keskelle. Yksinään matkaansa jatkavat liikkuvat hitaasti ja arvokkaasti kurotellen kaulaansa pienenpieniä teoksia kohti kuin vedenpinnan läpi kalaa saalistavat haikarat. Paikalle pyrähtäneet pienemmät ryhmät parveilevat teosten edessä ja supisevat näkemyksistään, kunnes hiljenevät tuijottamaan seuraavaa kiinnostavaa teosta.
Luonto ja sen sanoma tuntuvat näyttelyiden kautta tulevan lähelle, mutta ajatusten ja teosten välille jää lopulta kuilu. Luonnon suomat materiaalit ja ideat puhkeavat kukkaan taiteen kautta, mutta pelkkä haltioitumisen kaltainen inspiraatio tuntuu pinnalliselta. Taustalla kolkuttaa joidenkin taiteilijoiden sanoittama luonnon ääni. Ääni, joka on lähempänä hätähuutoa.
Suomalaiset ajattelevat olevansa metsäkansaa. Maa- ja metsätalousministeriö korostaa sivuillaan Suomen olevan Euroopan metsäisin maa, mutta nostaa samaan hengenvetoon esille sen, kuinka paljon Suomen metsistä soveltuu talouskäyttöön. Ympäristöministeriön kyselyn mukaan suomalaisten tärkeimpiä luontoalueita eivät suinkaan ole metsät, vaan kodin lähistöllä olevat viheralueet ja puistot. Nämä paikat ovat pitkälti ihmisten tarpeisiin muokattuja, sillä oikeata metsää saa hakea: Suomen luonnonsuojeluliiton tietojen mukaan luonnontilassa on vain kolme prosenttia Suomen metsistä.
Metsien talouskäyttö on syynä satojen lajien uhanalaisuuteen. Luontokato ei uhkaa vain Suomea, sillä WWF:n mukaan ihmiset ovat toimillaan käynnistäneet lukemattomien eläin- ja kasvilajien sukupuuttoaallon. Etenkin KORU8-näyttelyn teokset muistuttavat siitä, miten luonnon monimuotoisuus kuihtuu ihmisten materialismikeskeisyyden vuoksi. Pahimmissa kauhuskenaarioissa tuntemastamme luonnosta on lopulta jäljellä niin vähän, että sitä voi ihailla vain museossa. Ajatus on surullinen ja saa tuntemaan syyllisyyttä, häpeääkin.
Monista taideteoksista kumpuaa luonnon hiljainen avunpyyntö, mutta näyttelyt eivät pakota ketään ottamaan murheita matkamuistokseen. Vaikka katoava luonto voi kutistua vanhan teollisuusmiljöön keskellä esteettiseksi nautinnoksi, taiteen suomista elämyksistä on lupa iloita ilman tunnontuskia. Kaikilla on vapaus tulkita tai olla tulkitsematta teoksia ja niiden vaikutusta omaan luontosuhteeseen.
”Teokset ovat yksilöiden ja taiteilijoiden tekemiä tulkintoja ja ajatuksia, mutta taiteen kautta yksityisestä voi tulla jaettuja, yhteisiä kokemuksia”, Ruottinen korostaa.
Silti rintaan on ujuttautunut näyttelystä jonkinlainen siemen, josta voi itää uusia näkökulmia. Kenties se puhkeaa kukkaan, kun metsän vihreät jättiläiset seuraavan kerran kaartuvat kattona sinistä taivasta vasten, joka ei vielä ole savusumusta harmaa.